Naapurin onnen tavoittelu

”Vau! Onpas naapurilla on näppärän näköinen uusi auto…”

”Onpas Jussilla ja Annikalla aina siistiä kun tänne tulee…^­”

”Pääsisinkö minäkin tuohon asemaan käyttäytymällä kuin hän käyttäytyy?”

”Mitä nuokin ajattelee jos meillä ei olekaan sellaista tai tällaista?”

Olemme alttiita ympäristön vaikutuksille. Televisio tuuttaa tietynlaista totuutta silmiimme, joka on usein rajattu totuus tai mielikuvituksen tuotetta. Mainoksissa näemme photoshopattuja hahmoja, joita pidämme terveyden ja ihailtavan ulkomuodon symboleina. Saatamme asua asuinalueella, jossa hyvinvoinnin mittana pidetään siistittyä pihaa ja asiallisesti käyttäytyviä lapsia.

Todellisuustarkistus. Saatat elää itse hektisintä vaihetta elämässäsi, jossa elämä täyttyy uran eteen raadettavasta arjesta, pienten lasten vaatimasta huomiosta ja likapyykkien kasoista. Tähän päälle salilla pitäisi ennättää käydä kolme kertaa viikossa, jotta ei tarvitse vetää olematonta vatsamakkaraa sisään muiden arvostelevien silmien alla. Kyllähän sitä viikonloppuisin ennättää sitten käydä pitkillä juoksulenkeillä, koska niinhän kuuluu tehdä hyvinvointiani edistääkseni.

EI. Itseasiassa EI pidä. Kenen hyvinvointia siinä itseasiassa edistää kun selkärangankin taittavassa univajeessa pitää kiinni muiden asettamista rimakorkeuksista. Ei ainakaan omasta hyvinvoinnista. Omassa päässäni aiemmin kuulin useasti kysymyksen: ”Mitä muutkin siitä sitten ajattelevat?”. Mitä sillä itseasiassa on merkitystä? Kuka sinun hyvinvoinnistasi huolehtii jos et sitä itse ensisijaisesti tee? Mitä sitten jos pitävät sinua hulluna tai omituisena, jopa laiskana (kirosana nykypäivänä)? Kaikkia vituttaa joskus ja elämä tuntuu potkivan päähän. Silloin on ok sanoa ettei jaksa ja antaa itselleen luvan lepäämiseen. Niitä leluja ennättää kerätä taas huomenna tai viikonloppuna. Kaapissa on ihan varmasti puhtaita vaatteita myös pariksi seuraavaksi päiväksi. Lapset eivät traumatisoida siitä, että iltapalana on pöydälle nostettu muropaketti ja lisättyä sokeria sisältävä viili. Huomenna on uusi päivä ja ehkä silloin ei väsytä niin paljon. Ja jos väsyttää niin sekin on ok.

Sama pätee isompien maalien tavoittelussa. Valitettava fakta on, että vuorokaudessa on kaikilla 24 tuntia. 1/3 eli 8 tuntia olisi jokaiseen seuraavaan lohkoon: töihin, vapaa-aikaan ja nukkumiseen. Näistä jos jotain osa-aluetta venyttää, niin toisesta se on pois. Olisiko se väärin venyttää näitä kulmia eri ajankohtina? Lasten ollessa pienia, panostaa heihin? Töitä tekee enemmän, kun kotona ei tarvita niin intensiivistä läsnäoloa? Riittävä uni lienee tärkeää jokaisessa vaiheessa. Itsellä menee enemminkin sykleissä, mutta suuremman kouhkaamisen osalta olen oppinut rauhoittumaan. Kaikkea ei ilmeisesti tarvitse saada juuri nyt-heti-äkkiä?

On helpottavaa kun (ainakin itsellä) pitkäksikin venähtävän havahtumisen kautta ymmärtää muiden asettamien normien olevan yhä vähemmän merkityksellisiä. Aikamme tällä pallokkaalla on rajallinen, miksi käyttäisin sen miettiäkseni mitä muut minulta odottavat tai kertovat miten minun tulisi elämääni elää? Ehkä minua ei kiikkustuolissa sitten harmita, kun teen juuri niin kuin oma pääni minua ohjeistaa. Suuntahan todennäköisesti muuttuu tällä mielenkiintoisella matkalla. Se voi kanssakulkijoita hämmentää, mutta riittävä määrä hulluuttahan on jo karismaattista. Eikö? J

Tästä kaikesta seuraa mielestäni myös ulospäin näkyviä positiivisia asioita. Muita ei voi auttaa (tai huomioida), jos itsellä on paha olla. Tämän olen omakohtaisesti monesti kokenut. Kun hartioiltasi tippuu ulkopuolisten tahojen asettamat mielikuvat laadukkaan elämisen symboleista, voit keskittyä muiden ihmisten kanssa läsnäoloon ja vuorovaikutukseen. Läsnäolon puutehan on krooninen mielenvika nyky-yhteiskunnassa, jossa samaan aikaan tulee suorittaa lapsen vaipanvaihto, edetä toimitusjohtajaksi ja omistaa kylän näyttävin torppa.

Onko järkeä elää amerikkalaista unelmaa vai tulisiko valita se Kehä 3:n ulkopuolella vallitseva seesteisempi vaihtoehto? Lopetetaan muiden unelmien perässä juokseminen ja keskitytään omiin haaveisiin. Ollaan matkan aikana myös armollisia itsellemme.